Jaana Varkki-Terho ja Tony Terho luotsaavat Muotikuuta rohkeasti, intohimonaan estetiikka ja ekologisuus.

Jaana on suunnitellut tyylikkäitä vaatteita vuodesta 1992. Vaatteita valmistetaan myös omassa ompelimossa, joka sijaitsee Turun myymälän yhteydessä. Muotikuun ihastuttavan oman malliston lisäksi meiltä löydät tyylikkäät eurooppalaiset vaatteet, korut, kengät ja asusteet arkeen sekä juhlaan.

Tony on voimiaan säästämättä ja rakkauden osoituksena vaimolleen rakentanut kaikki Muotikuun myymälät.

Ensimmäinen Muotikuu-liike perustettiin Turkuun vuonna 1996. Nykyään Muotikuu-liikkeet sijaitsevat Turussa, Helsingissä, Savonlinnassa, Jyväskylässä ja Oulussa.

Suosimme hyväntuulisuutta ja iloa pukeutumisessa – meillä oli tyllihameet jo ennen Sinkkuelämää!

 

Savonmaa / Sisko Ojajärvi 23.6.2021: 

"Kun korona jylläsi helmikuussa pahimmillaan, Muotikuun yrittäjäpariskunta Jaana Varkki-Terho ja Tony Terho matkasivat vapaa-ajan asunnolleen Punkaharjulle. Jaanan mieleen pälkähti ajatus käydä katsastamassa, onko Punkaharjulla myytäviä taloja.
Löytyi vanha, vuonna 1920-luvulla valmistunut koulu, joka oli huonossa kunnossa. Koulun loppumisen jälkeen rakennus oli toiminut muun muassa Metsäntutkimuskeskuksen toimistona ja kirpputorina.

– Sen me sitten ostimme melkein siltä seisomalta, kertoo Jaana.
Kevät oli yhtä hullunmyllyä, kun seiniä revittiin ja kaivettiin vanhat hirsiseinät pinkopahvien alta esiin. Vessat sekä keittiö remontoitiin hotellitason vaatimusten mukaisiksi, kertoo Tony. Jaana suunnitteli ja vastasi sisustuksesta,Tony joukkoineen toteutti.

Lopputulos on enemmän kuin täysi kymppi.

Komeassa hirsitalossa huokuu eletty elämä. Entinen Laukansaaren koulun oppilas Antti Kanerva lahjoitti luokkakuviaan 1950-luvulta, jotka roikkuvat nyt suurennettuina tauluina uuden Wanhan Koulun seinällä. Myös vanha lukujärjestys löytyy samasta paikasta.

– Täällä on käynyt paljon koulun entisiä oppilaita ihmettelemässä ja muistelemassa.
Kesäkuun puolivälissä Muotikuu sitten avasi täysin uudistetuissa tiloissa matkailuyrityksen nimeltään Muotikuun Wanha koulu. Ensimmäisessä vaiheessa on avattu lifestyle-myymälä ja kahvila-ravintola. Siellä ei ruuan kanssa hienostella, vaan lounaslistalta löytyy vaikkapa makkarakastiketta ja lihapullia muusin kera.

– Peruna kuuluu kouluun ja sitä meiltä saa, kertoo kokkina toimiva Otto Gustavsson. Raaka-aineet ostetaan läheltä, luomua suositaan ja leivät leivotaan itse.

Söimme lounaaksi paikallisesta karitsasta valmistettuja lihapullia tomaattikastikkeessa. Voin suositella lämpimästi.

Aivan huikean kauniisti entisöity vanha rakennus suorastaan houkuttelee juhlien järjestämiseen. Istumapaikkoja on noin sadalle henkilölle.

Lifestyle-myymälän valikoimat ovat Jaanan mukaan luonnonkuidusta valmistettuja mökkivaatteita. Tyylikkäitä sellaisia. Punkaharju on taas saanut arvoisensa matkailukohteen."